Syvä metsä Rattaat syksyn tihkusateessa Krokotiili Illuusio Omakuva	Monien kiitosten lisäksi minua on myös moitittu omalla kotisivuillani olevien kuvien manipuloinnista, vaikka olen siitä kuvien yhteydessä katselijoille ilmoittanut. On vedottu siihen että kun kuvan tietää käsitellyksi, se ei enää anna samanlaista tunne-elämystä kuin "aito" kuva. Tällaisen aidon kuvan syntyhistoria lienee kuitenkin useimmiten katselijan mielikuvituksen tuotetta. Asiaa tuntematon kuvittelee kenties, että kuvaaja on aamulenkillään törmännyt esim. karhuun, joka sattui olemaan mitä upeimmassa valaistuksessa. Näin kuvaaja on kylmähermoisesti saanut kuvattua useita otoksia, ennen kuin on poistunut varovasti paikalta takavasemmalle. Todellisuudessa metsään on kannettu vuosikausia teurasjätteitä ja kokonaisia ruhoja haisemaan ja houkuttelemaan karhuja paikalle. Sen lisäksi metsään on täytynyt rakentaa piilokoju kuvausta ja oleskelua varten. Kuvalle muokataan toisin sanoen eräänlaiset raamit jo etukäteen. Eläin houkutellaan otolliselle paikalle, jolta siitä ei muuten ehkä koskaan saataisi kuvia. Kuinkahan mahtavan luontoelämyksen sitten antaisi haiseva teuraseläimen haaska luontoon vietynä, ja paikan päällä haisteltuna, tai kuvaajan resuinen, räteistä tai vanerilevyistä kyhäilty piilokoju erämaamaisemassa. Ehkäpä kuvan katselija ei haluaisi ainakaan tässä tapauksessa kokea todellista kuvaustilannetta ja atmosfääriä, vaan vain vahvistusta omille kuvitelmilleen, sille illuusiolle jonka eläinkuvaaja hänelle antaa. Itse hyväksyn kyllä haaskakuvauksen, ja annan erityisen paljon arvoa sille uurastukselle jota perinteisen tyylin haaskakuvaajat ovat vuodesta toiseen tehneet yhä parempien kuviensa vuoksi, ja myös eri eläinlajien säilymisen puolesta. Toivoisin vain hieman suvaitsevaisuutta myös muiden tekemiselle. Vaikka pidänkin keskustelua yleensä hedelmällisenä, en oikein tahdo hyväksyä sitä että joku muu sanoo, kuinka saan kuviani tehdä. Se, pitääkö joku kuvistani vai ei, on eri asia. Nykyisin ei esim. aikakauslehdissä juurikaan näe mainoskuvaa jota ei olisi käsitelty tavalla tai toisella. Monet näistä kuvista ovat luontokuvia. Luontokuvaaja on siis esim. jättänyt kuvansa kuvatoimiston myytäväksi ja pessyt näin kätensä kuvan mahdollisesta myöhemmästä manipuloinnista. Mainoksissa ei yleensä ole mainintaa siitä onko kuvaa käsitelty vai ei, vaan se jää katselijan arvattavaksi. Miksi luontokuvaaja ei sitten itse saisi käsitellä ja manipuloida omia kuviaan, jos hän vielä vapaaehtoisesti on valmis siitä ilmoittamaan? Mikä kuvankäsittelyssä pelottaa perinteisen tyylin osaajia? Luulen että kun kuvankäsittelyohjelman taitaja pystyy tekemään halutessaan tavallisuudesta poikkeavia -, erilaisia -, entistä parempia - ja aivan mielikuvituksellisiakin kuvia, hänen pelätään kenties valtaavan myyntimarkkinat tai osallistuvan kuvillaan kilpailuihin joissa on mitä arvokkaimmat palkinnot. Arvokas ja pitkäjänteinen eläinkuvaustyö saattaa jäädä myös vaille ansaitsemaansa arvostusta, kun eläin voidaan sähköisesti siirtää haluttuun maisemaan ja valaistukseen. Luontokuvaajaa on perinteisesti pidetty myös eräänlaisena shamaanina, joka käy erämaasta hakemassa eläinten sieluja, puhaltaen taikakaluillaan niihin hengen. Ehkä tämän shamaanin sädekehän pelätään myös himmenevän. Mielestäni luontokuvaajankaan ei tarvitse tyytyä pelkkään aiheen mekaaniseen toistamiseen, mikäli hänellä on siitä muutakin sanottavaa. Luontokuvaa saa käsitellä, ja jos käsittely muuttaa olennaisesti kuvan sisältöä, on siitä syytä kertoa katsojille. Haaskakuvaaja voi tietysti sanoa että haaskallahan pyritäänkin juuri siihen, että kuvalle tulisi lisäarvoa juuri valokuvauksellisilla ansioilla, ja ettei kuvaus olisi pelkkää dokumentaarista tallennusta. Mitäpä muuta haaskan rakentaminen siinä tapauksessa on kuin eräänlaista etukäteen tapahtuvaa kuvankäsittelyä. Se, kuinka eri ihmiset suhtautuvat eri valokuviin ja erilaisiin työskentelymenetelmiin on myös hyvin yksilökohtaista. Olen toki myös hyvin kiitollinen niille, jotka ovat rohjenneet antaa negatiivista palautetta kuvistani, sillä se on opastanut minua ymmärtämään kuinka erilaisia ajatuksia ne katsojissa herättävät. Itsekään en oikein ymmärrä läheskään kaikkia Stefan Bremerin tai Arno Rafael Minkkisen loistaviksi mainittuja kuvia. Kun taas Matti A Pitkäsen tai Hannu Hautalan (myös grafiikka ja käsitellyt kuvat) ovat kuvamakuni mukaisia. En kuitenkaan halua estää Stefan Bremeriä tai A R Minkkistä tekemästä kuviaan juuri niin kuin he itse haluavat. Jos valokuvaaja kulkee vain muiden viitoittamia teitä, hän löytää paljon vähemmän kuin jos hän etsisi omia polkujaan. Tämä ei tarkoita etteikö muiden kuvista ja mielipiteistä tulisi koko ajan ottaa oppia ja imeä vaikutteita. Luovuus tarkoittaa kuitenkin aina uuden löytämistä. Valitsen siis itse oman tieni, ja sen kuinka kuviani teen. Mitä monipuolisempia ja parempia kuvia Suomen luonnosta pystymme tuottamaan, sitä laajempaa joukkoa kuvamme kaiken kaikkiaan kiinnostavat. Jos kuvasi saa edes yhden ihmisen, vaikka itsesi kiinnostumaan luonnosta, luonnonsuojelusta, luonnonkuvauksesta, luonnossa liikkumisesta jne… se ei ole mennyt hukkaan. Käy sinäkin luontokuvauksen uusille tuntemattomille poluille. Niitä löytyy ehkä lähempää kuin uskotkaan!   Ristiinassa 10.7.2000 Timo Särkkä http://personal.inet.fi/koti/timo.sarkka