Riitta Mäkelä 25.7.2020

Iin Röytän aurinkoa ja historiaa

Iin Röyttä on saari Perämerellä, noin neljän kilometrin päässä Iin Praavan satamasta. Juhannuksena 2020 saari kylpi auringon kirkkaudessa. Laiturit olivat täynnä keskikesän juhlijoiden veneitä.

Koko Röyttä on hyvä esimerkki Perämeren maannoususta – sekä puuteollisuuden historiasta. Keskiajalla saarta ei vielä ollut olemassakaan. 1870-luvun kartoissa paikalla oli kolme saarta.

Saaret olivat tärkeitä paikkoja kalastajille.  1800-luvun lopulta 1960-luvulle rannikon sahateollisuus tarvitsi Röyttää. Siellä vientiin menevä puutavara lastattiin laivoihin. Mantereen rannikon satamat olivat liian matalia isoille aluksille.

Perämeren alueen jatkuva maankohoaminen, rahtilaivojen suurentuminen ja puuteollisuuden muutokset tekivät Röytänkin rannat liian mataliksi.

Nyt veneilijät ja purjehtijat ovat Röytän käyttäjiä. Metsähallitus on vuokrannut saaren rakennukset lähialueiden veneily- ja purjehdusseuroille. Luontoharrastajille ja -kuvaajille saari on kiintoisa Perämeren Natura 2000 -kohde.

Röytän monimuotoiseen luontoon voi tutustua saarta kiertävällä luontopolulla (noin 4 km). Nyt juhannuksena 2020 polun opastaulujen sisältö oli parasta lukea vasta kierroksen jälkeen – kamerasta. Sillä hyttysarmeijat olivat kulkijoiden innokkaita seuralaisia.

Iin Röytän satama juhannuksena 2020.

 

Saaren itärannikon muhkeiden katajien alue alkaa jo satamasta. Takana pilkottaa vanha Luotsila, nykyään majoittumispaikka.

 

Juhannukseen kuuluvat tietenkin aurinko, koiranputket ja puna-ailakit.

 

Tämä luonnon runsaus nousee kosteikosta, joka on muisto salmesta kahden saaren välillä.

 

Vanha salmi vai vanha laidun lastaamon työntekijöiden karjalle? Ehkä molempia.

 

Saarelle rakennettiin 1930-luvulla viisi aallonmurtajaa. Tässä länsirannikon noin 500 m pituinen murtaja. Maannousema näkyy, nykyään aallonmurtajan ja meren välillä on leveä tiheä puusto.

 

Kivistä länsirantaa, aava meri ja auringon kilo.

 

Pieni hiekkainen alue sitkeine puineen on saaren korkeinta aluetta, noin 5 m merenpinnasta.

Makupalat > Iin Röytän aurinkoa ja historiaa
backtotop