Raija Väyrynen 1.10.2013
 

Kesä paksupääperhosten parissa
 

Paksupääperhoset, Hesperiidae, luetaan kuuluviksi päiväperhosiin, Papilionoidea, huolimatta
niiden poikkeavasta kehityshistoriasta ja rakenteellisista eroavaisuuksista. Suomessa on tavattu 10
paksupäälajia, joista tässä esitellään neljä lajia.

Paksupäät ovat pienehköjä perhosia, siipiväli 20-30 mm. Ne ovat huomattavan vantteroita,
isopäisiä ja vahvojen lentolihastensa ansiosta muita päiväperhosia nopeampia lentäjiä. Etu- ja
takasiipiä yhdistää hakanen. Lepotilassa etusiivet ovat pystyssä ja takasiivet levällään. Tuntosarvet
ovat nuijamaiset koukkupäiset ja leveän pään sivuilla.

Nämä neljä lajia tapaa heinäisillä kukkakedoilla ja metsänreunoilla. Lauhahiipijä talvehtii munana
muut toukkana. Toukkien ravintokasveja ovat erilaiset heinäkasvit. Aikuisella on hyvin kehittynyt
imukärsä ja se syö halukkaasti kukkien mettä.

Nämä paksupäät ovat liikkeellä päiväsaikaan. Ne istuvat mielellään auringon lämmössä kasvien
lehdillä, mutta pyrähtävät äkisti ammusmaisesti lentoon häviten näkyvistä. Koiraat vartioivat
mustasukkaisesti reviiriään ja odottelevat naaraan ilmestymistä. Paksupääpiippokoiraan tunnistaa
koirastäplästä, mustasta juovasta, jonka feromonit houkuttavat naaraita.

Aikaisimmat lajit, keltatäplä- ja mustatäplähiipijä, aloittavat lentonsa jo kesäkuun alussa ja
myöhäisin, lauhahiipijä, lopettelee elokuun lopulla. Piippopaksupää ja etenkin lauhahiipijä ovat
täällä hyvin yleisiä lajeja, muita näkee satunnaisesti vuosittain samoilla paikoilla.
 

Keltatäplähiipijä, Carterocephalus palaemon, koiras reviirillään

Keltatäplähiipijöiden onnekas kohtaaminen

Mustatäplähiipijä, Carterocephalus silvicola, naaras

Mustatäplähiipijäkoiras virmajuuren kukinnolla mesiaterialla

Piippopaksupää, Ochlodes sylvanus, naaras

Piippopaksupääkoiras, koirastäplät etusiivissä

Lauhahiipijä, Thymelicus lineola, puna-apilalla

Lauhahiipijäkoiras ojakärsämöllä