Anna-Maria Kantola
Harrastan valokuvausta itse oppineena ja omaksi ilokseni. Kuvaan pääasiassa lähiluontoa ja kaupunkinäkymiä ja samalla niissä tapahtuvia muutoksia. Meri ja Oulunjoen suisto ovat upeita kaikkina vuoden aikoina. Ulkoilen kesät talvet usein pyöräillen. Kesäisin retkeily pienveneellä Suomenlahden saaristossa on intohimoni.
Olen Helsingistä kotoisin. Oulun yliopiston arkkitehtiopinnoista ja siitä seuranneista työvuosista lähtien olen asunut Oulussa, osan aikaa Haukiputaalla.
Eläkkeelle jäätyäni alkoi tutustuminen digikuvaukseen sekä tietokoneen käytön opettelu. Raakakuvien käsittely tietokoneella on yhtä hauskaa, mutta helpompaa kuin filmin ja kuvien kehittäminen pimiössä.
Polkuun liityin ystävän ja työtoverin kerrottua polun toiminnasta vuonna 2007. Polun kurssit, retket ja jäseniin tutustuminen ovat tärkeä osa harrastusta.

Yhteydet
- annamaria.c.kantola@gmail.com
- +358405833415