Pohjoisen Luontokuvaajat ry
12
helmi
2023

Katoavaa luontoa kuvaamassa

Kihelmöivää jännitystä ja luonnon lumoa, mutta samalla ripaus haikeutta. Yhdistyksen puheenjohtaja Sari Karhu kertoo äitienpäivän aamusta suokukkojen seurassa.

Pohjoisen luontokuvaajien yhtenä päätarkoituksena on tehdä pohjoissuomalaista luontoamme tunnetuksi. Sosiaalisen median aikana se onkin entistä helpompaa. Luonto suorastaan vyöryy älylaitteiden kautta kaikkien ihasteltavaksi. Digikameroilla tulee otettua kuvia huomattavasti enemmän kuin filmiaikana. Vaikka kuvamassaa syntyy, se ei tarkoita sitä, että luontoa olisi tarjolla enemmän, vaan pikemminkin päinvastoin.

Polku pyrkii toteuttamaan tarkoitustaan suomalaisen luonnon tunnettuuden edistämiseksi järjestämällä kuvauskoulutusta ja kuvausretkiä. Liittyessäni Polkuun innostuin minäkin lähtemään elämäni ensimmäiselle järjestetylle kojukuvausretkelle.

Lumoava aamu suokukkojen seurassa

Aikainen aamuherätys, eväät, kamera, useampi akku ja riittävästi vaatetta. Kuvio oli tuttu omatoimisilta teerien kevättalven kuvausretkiltä. Tällä kertaa ei vain tarvinnut suksia suolla kojuteltan ja otsalampun kanssa, vaan riitti kun ajoin autolla aikataulun mukaisesti Limingan keskustaan. Sieltä jatkoimme yhdessä matkaa Finnaturen suokukkokojuille.

Asetuimme kojuihin, joissa alimmat kuvausaukot olivat lähes veden rajassa ja toiset ylempänä. Otolliset olosuhteet siis. Kuvausaukkojen kohdalla oli metalliset laatat, joihin pystyi kiinnittämään oman kuula- tai videopään. Kojun lattialla oli telttapatja pehmikkeenä ja mahdollisuus tarvittaessa lisätä lämpöä geelikynttilöillä. Ja sitten ei muuta kuin kamerat asemiin ja odottelemaan.

Ensimmäiset kuvat otettiin västäräkistä. Seuraavaksi meitä lähestyi hienosti jouhisorsat. Aamuaurinko värjäsi linnut ja maiseman upean punaiseksi. Siinä vaiheessa oli jo täysin selvää, että reissu oli napakymppi. Aamuauringon väri kosteikon laidalla oli maagisen hieno ja kihelmöivä jännitys uuden kokemuksen edessä tarjosivat jo sellaisenaan huikean elämyksen.

Kosteikon yllä lenteli variksia ja Limingan harvinaisuudet mustapyrstökuirit olivat myös hyvin kuvattavissa. Ensimmäiset suokukot ilmestyivät ja näyttivät aluksi varsin vaatimattomilta kahlaajilta. Kukkojen vetovoima paljastui, kun koiraat nostivat röyhelökaulukset esiin, mitä komeuksia linnuista puhkesikaan! Ei ihme, että suokukot ovat himoittuja kuvauskohteita. Jokainen koiras röyhelökauluksineen oli omannäköisensä ja värikirjo melkoinen. Näyttäviä hyppyjäkin nähtiin soidinten alkaessa. Niissä kohtaa kuvaajan sormi saa liipasimella olla nopeana.

Viktoriaaniset suokukot tarjosivat silmäniloa ja kamerat taltioivat soidinmenoja. Sain röyhelökauluksista mieleisiä kuvia, mutta luonnon tarjoama odottamaton yllätys, muuttohaukka nousi kuitenkin itselläni retken kohokohdaksi. Kuva muuttohaukasta oli sen verran mieluinen, että valitsin sen kansikuvaksi Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen vuoden 2022  seinäkalenteriin, jossa minulla oli kunnia olla kutsukuvaajana.

Kannattaa kuvata, kun niitä vielä on!

Suunnittelemme tulevalle keväälle jälleen Polun yhteistä kuvausretkeä suokukkokojuille. Itsekin aion ilmoittautua mukaan, koska edellinen äitienpäivän kokemus vuonna 2021 oli niin hieno! Kukkoretkeä suunniteltaessa eräs polkulainen sanoi, että ”Kannattaa kuvata, kun niitä vielä on.” Totta. Olen kuullut, että Liminganlahdellakin oli ennen suokukkoja todella isoina parvina verraten nykypäivään. Aiemmin niin kovin yleisestä soiden suokukosta on tullut äärimmäisen uhanlainen. BirdLifen raportin mukaan peräti 95 prosenttia Suomen suokukoista on kadonnut muutamassa vuosikymmenessä. Voin vain yrittää kuvitella entisaikojen lintumäärää.

Luonnon kuvaaminen on tuottanut suurta iloa, onnea ja kosolti elämyksiä. Samalla harrastus aiheuttaa pistoksia sydämessä ja saa hieman surumieliseksi. Luonto, jota kuvaamme on katoavaista.  Kuvataan siis katoavaista luontoa ja uhanalaisia lajeja vielä kun voidaan.

Aloitin Polun puheenjohtajana roolissa marraskuussa 2022. Yhteisöllinen ja mielekäs harrastus on myös luonnonsuojelu- ja kulttuurityötä. Taltioimme Suomen ainutlaatuista ja arvokasta luontoa pyrkimyksenä vaikuttaa luontoarvojen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen.

Valovoimaista kevättä,

Sari Karhu
Puheenjohtaja

 

Kuvat ja teksti: Sari Karhu

Jaa somessa
Facebook
Twitter
LinkedIn
error: Sisältö on suojattu !!
Unohtunut salasana? Pyydä uusi salasana tästä.

Ei vielä jäsenyyttä?

Jäsenhaku