Pohjoisen Luontokuvaajat ry
2
elo
2022

Kulttuuri ja taide, ei koske meitä!

Näin voi ajatella monikin Polun jäsen. Mehän keskitymme kuvaamaan luontoa.

Näin voi ajatella monikin Polun jäsen. Mehän keskitymme kuvaamaan luontoa. Niin olen ajatellut minäkin, mutta en enää. Koen tarpeelliseksi avata mielenmuutokseni syitä koska olen keskeisesti valmistelemassa Polun ja Oulun Kameraseuran yhteistä hankehakemusta Oulu2026 kulttuuripääkaupungin hankehakuun. Edellä mainitut teemat ovat nousseet työryhmässämme voimakkaasti esille.

Otetaan ensiksi kulttuuri, miten se kytkeytyy luontokuvaukseen?

Luonnon ja luonnonilmiöiden kuvaaminen on mitä suurimmassa määrin myös kulttuuriympäristön kuvaamista. Ainakin siitä syntyy sellaista ajan myötä. Luonnon muuttumisen kuvaaminen lajien ja elinympäristön kautta on mitä arvokkainta kulttuurihistorian dokumentointia. Syntyvät kuvapankit, omat ja seuran, ovat aarreaitta, jota toivoisi hyödynnettävän tulevaisuudessa. Me kaikki olemme joskus pysähtyneet vanhojen valokuvien äärelle ja pitäneet niitä arvokkaina dokumentteina, eikö vaan! Historia tulee toistamaan itseään.

Entäpä sitten taide?

Wikipedian mukaan: Taide tarkoittaa yleisesti kaikkia niitä toimintoja ja tuotteita, joilla ihminen aistein havaittavin keinoin koettaa herättää toisissa itsessään kokemiaan tunnevaikutuksia.

Jäsenistömme toiminta on monipuolista ja laajasti tulkiten me kaikki toimimme edellä mainitun määritelmän mukaan. Osa jäsenistä ei varmaankaan koe tekevänsä taidetta, mutta onko se enemmänkin määrittely kysymys? Entäpä jos väljennämme taidekäsitettä kansantaiteeksi?

Wikipedian mukaan: Kansantaide tarkoittaa sekä primitiivistä taidetta että teollistuneiden maiden taidekoulutuksesta riippumatonta taidetta.

Tähän määrittelyyn mahdumme vaivatta ja työryhmämme onkin makustellut slogania: Kuvaus on uusi kansantaide. Se on jopa eniten harrastettu kansantaiteen muoto!

Miksi tämä olisi tärkeää seurojen kannalta?

Meidän kannattaisi sisäistää seurat kuvaustaidetta, ainakin kansantaidetta, tuottaviksi kulttuuri yhdistyksiksi. Kukaan muu sitä ei puolestamme tee. Näkökulma ei varmastikaan ole kaikille uusi ja ihmeellinen mutta näkisin, että siitä voi parhaimmillaan seurata monia uusia mahdollisuuksia.

Katsotaan, katsotaan…

 

Kari Arontie

 

 

Jaa somessa
Facebook
Twitter
LinkedIn
error: Sisältö on suojattu !!
Unohtunut salasana? Pyydä uusi salasana tästä.

Ei vielä jäsenyyttä?

Jäsenhaku