Pohjoisen Luontokuvaajat ry
1
syys
2022

Syksyä odotellessa

Jotensakin moni-ilmeinen kausi Polun juoksussa on takana. On kärsitty koronan eristyksestä ja sen pakottamana jäsenilloista etäjärjestelynä, myrskyisestä tilanteesta rauhan murentuessa Euroopassa ja toisaalta kuitenkin jäsenistön aikaansaamista ilon pilkahduksista. Erityisesti tällaisena aikana hetkellinen irtautuminen synkästä uutisvirrasta on paikallaan ja sallittua – missäpä se paremmin onnistuisi kuin luonnossa mieluisen harrastuksen parissa tai hyvässä seurassa.

Pitkä ja vaihteeksi kunnon talvi kääntyi kevääksi ja kohta kunnon kesäksi. Syksyyn ollaan menossa ilmojen viiletessä. Some ja muut kanavat pursuavat toinen toistaan kiinnostavampia näkemyksiä luonnon tapahtumista. On hienoa kuulua joukkoon, joka tuottaa ansiokasta kuva- ja videomateriaalia vieläpä hyvin tekstein tai selostuksin ryyditettynä. Rikas ja moniin muihin maailmankolkkiin verrattuna turmeltumaton luontomme tulee hienosti esille sekä harrastajatason että huipputason luontokuvaajiemme toimesta. Tästä voimme olla ylpeitä.

Hallitus on pyrkinyt löytämään yhdessä jäsenistön kanssa uusia toiminnan muotoja jäsenistön hyödyksi. On arvailua, miten siinä on lopulta onnistuttu. Monenlaista palautetta, niin myönteistä kuin rakentavaa kritiikkiäkin on tullut. Kaikkien toiveita on ikävä kyllä mahdotonta täyttää. Olisikin toivottavaa, että uusien ideoiden ja toimintatapojen kehittämiseen löytyisi uutta ja tuoretta ruutia jäsenistön piiristä erityisesti niiltä, joilla on ollut painavaa sanottavaa. Samoin kiitoksen ansaitsevat erityisesti ne seuran aktiivit, jotka ovat laittaneet itsensä likoon ja antaneet aikaansa seuran toimintaan ja sen kehittämiseen.

Jäseniltojen kehittämisestä on käyty paljon keskustelua. On pyritty hakemaan tasapainoa niin ulkopuolisten kiinnostavan näkemyksen omaavien huippuammattilaisten kuin seuran omien huippujen pidempikestoisten esitysten ja toisaalta jäsenistön ajantasaisen kuvavirran välillä. On pohdittu, miten ”Tikusta asiaa” voitaisiin viedä uudelle uralle. On mietitty, miten jäsenistön esityksiä voitaisiin viedä analyyttisempaan suuntaa silti menettämättä rentoa otetta mukanaolijoiden ajatusten vaihdossa.

Yhtenä vaihtoehtona voisi olla paneutuminen lyhytkestoisiin kuvaesityksiin, missä kuvan esittäjä voisi ehdottaa keskustelun raamin oman kiinnostuksensa ja henkilökohtaisten kehittymistarpeiden pohjalta. Tämä pitäisi kuitenkin saada toimimaan niin, että liiallinen erityisesti vähemmän kokeneiden jäsenten itsekritiikki tai vähäinen esiintymiskokemus ei nousisi esteeksi nousta ”estradille”. Meidän pitää toisaalta rohkaista toisiamme mutta toisaalta myös varautua kestämään rakentavaa kritiikkiä, jotta keskinäinen vuorovaikutus voisi antaa jokaiselle jotakin.

Uudistettu verkkosivusto, merkittävä panostus ulkoisen kuvan ja sisäisen viestinnän välineenä on valmis ja odottaa käyttäjäpalautetta. Uudistuksella pyritään pitkän elinkaaren kustannustehokkaaseen ja laadukkaaseen tekniseen ratkaisuun, helppoon ylläpitoon, selkeyteen ja laadukkaaseen ja informatiiviseen sisältöön.  Nyt koko jäsenistö pääsee kirjautumaan sivustolle ja lataamaan sinne omaa kuvasisältöään ja tarinoitaan.

Parhaillaan on käynnissä lintujen muutto ja kohtapuoliin myös vuoden luontokuvatapahtuma, missä olemme aktiivisesti mukana. Kohtapuoliin talven myötä saamme hengähdystauon kuvata pakkasten hidastamaa luontoa, linnunradan näkymiä ja lumen koristelemia maisemia. Toivotan jäsenistölle oivallisia kuvauskelejä ja rauhoittavia hämärän hetkiä kodin parvekkeella tai pihalla, luontoretkillä ja kesämökkien rauhassa.

Martti Elsilä
puheenjohtaja

Jaa somessa
Facebook
Twitter
LinkedIn
error: Sisältö on suojattu !!
Unohtunut salasana? Pyydä uusi salasana tästä.

Ei vielä jäsenyyttä?

Jäsenhaku