Harrastukseeni on siis kuulunut myös kyykistely makrolinssin takana. Sittemmin lisääntyvillä nivelikävuosilla polvillaan tai rähmällään oloa metsänpohjalla en ole enää kokenutkaan elämän suurimaksi nautinnoksi. Kulmaetsin toi aikanaan hieman helpotusta tähän konttaamiskuvaukseen, mutta pienten kohteiden tiirailu koukkutähtäimelläkin kävi työlääksi.

Olen kantanut peilillistä järkkäriä seitsemänkymmentä luvulta saakka ja pitkään optinen etsin oli minulle se ainoa oikea.  Kun ensimmäiset digipokkarit tulivat ja ihmiset alkoivat ojennella kameroitaan kädet suorina kuvauskohteidensa edessä, hymähtelin ja pudistelin päätäni. Sähköisen tähtäimen näkymä oli jotain kummalista pikselimössöä.

Kun lopultakin annoin periksi vuosi sitten ja taivuin peilittömän kameran hankkimiseen, huomasin että kehitys on harpannut aimo askeleen etsimen suhteen. Kääntyvän takanäytön myötä makrokuvaus avautui aivan eri tavalla. Tänä kesänä olen haalinut kameran eteen varsinkin kukkivia kasveja uudella innolla. Kuvauskohteet ovat löytyneet usein mökkimaastosta, kotipihalta, metsästä tonttirajan takaa tai korkeintaan parinkymmenen kilometrin päästä kotoa. Oheisissa kuvissa kalustona on ollut Canon EOS R6 ja RF 100 mm.

Markku Välitalo